turokUnikki

SC Kelmikerhon Unikonsiemen

SIAMILAINEN – Lahja Siamin hovista
teksti Eija Siik

Siamilainen on ikivanha kissarotu, jonka sirojen tassujen jälkiä on pystytty seuraamaan aina 1600-luvun Siamiin asti. Myös Kiinassa on löydetty Kielletyn kaupungin muinaisista kirjoituskokoelmista kuvauksia erikoislaatuisesta kissasta, jonka värityksestä ei voi erehtyä!
Siamissa, nykyisessä Thaimaassa, näitä erikoisennäköisiä naamiokissoja pidettiin suuressa arvossa. Jopa siinä määrin, että niitä saivat omistaa vain kuninkaalliset. Brittein saarille ensimmäiset siamilaiset saapuivat 1800-luvun lopussa ja levisivät pian ympäri maailmaa. Suomeen ensimmäiset siamilaiset on tuotu jo ennen varsinaisen rotukissatoiminnan alkamista 1940-luvulla.

Tähän temppelikissaan liittyy lukematon määrä taruja ja kertomuksia. Suosituin on ehkä tarina muinaisen Siamin prinsessasta, joka tarvitsi kylpiessään paikan sormuksilleen ja pujotti ne lopulta lempikissansa häntään. Uskollinen kissa käänsi häntänsä koukkuun, jotta sormukset eivät putoaisi eikä irrottanut katsettaan kallisarvoisista koruista, jolloin sen silmät menivät kieroon. Sadut ovat tietysti satuja, mutta nykypäivänä siitoskissojen tarkalla valinnalla on pyritty pääsemään eroon tällaisista virheiksi katsottavista ominaisuuksista.

Suomessa rekisteröidään vuosittain n. 100 siamilaista: vuonna 2012 Suomen Kissaliitossa rekisteröity määrä oli 127. Näyttelyissä siamilainen kuuluu itämaisten kissojen ryhmään, ns. IV-kategoriaan. Vuosikymmenten kuluessa siamilaista on käytetty myös useimpien uudempien kissarotujen jalostamisessa: tyypiltään lähimpänä ovat varmastikin balineesi, itämainen lyhyt- ja pitkäkarva sekä uusimpina seychellien lyhyt- ja pitkäkarva ja peterbald. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: simsku, simsetti, simpatti, siami, simppu ovat ehkä niitä eniten kuultuja.

Siamilainen on siro ja elegantti kissa, kooltaan kissamaailman keskikokoa. Jalat ovat korkeat, vartalo tuubimainen ja häntä pitkä ja piiskamainen. Korvat ovat suuret ja avoimet – usein kuuleekin puhuttavan ”lepakko-kissoista”. Hoikasta ulkomuodostaan huolimatta siamilainen on lihaksikas, usein painavampi kuin mitä päältäpäin uskoisi. Myös kissan pää on erityinen: pitkä kaula ja kuono, korvat ja naama muodostavat kolmion, kupera päälaki, suora profiili ja mantelinmuotoiset, siniset silmät. Turkki on aivan lyhyt, vartalonmyötäinen ja silkkinen. Siamilainen ei ole todellakaan mikään ulkokissa! Vain lämpiminä kesäpäivinä sitä voi ulkoiluttaa esim. valjaissa, joissa se oppii helposti kulkemaan.

Siamilainen syntyy aina valkoisena. Tämä rotu osaa pitää kasvattajaansa alusta asti jännityksessä, sillä väri alkaa kehittyä vasta muutaman päivän kuluttua. Jo n. kuukauden ikäisellä siamilaispennulla on nähtävissä rodulle tunnusomainen naamioväritys, joka vielä tummuu kissan kasvaessa. Ruumiin viileimmät kohdat eli pointit (nenä/kasvot, korvat, jalat ja häntä) ovat värittynyttä, kun taas vartalo on väriltään vaaleampi. Poikkeuksen tästä tekee valkoinen siamilainen, jonka turkki on kokonaan valkoinen. Siamilaisen silmät ovat aina siniset. Vanhin ja monen mielestä se kaunein väri on ruskeanaamio, jolloin kissan pointit ovat tumman ruskeat, miltei mustat, ja vartalo aivan vaalea. Geneettisesti ruskeanaamio on musta kissa, mutta siamilaisgeenin vaikutuksesta väri muuntuu tummaksi ruskeaksi. Muita ns. klassisia naamiovärejä ovat sininen, suklaa ja lilanaamio. Värejä on kuitenkin hyväksytty vuosien varrella lukuisia ja värikirjosta löytyy myös raitakuviollisia naamiovärejä, joita kutsutaan tabbynaamioiksi.

Turkki on lyhyt ja helppohoitoinen. Hyvin ruokitun ja hoidetun siamilaisen turkki ei välttämättä kaipaa pesua näyttelyitäkään varten, kynnen kärkien leikkaus riittää. Pahimpaan karvanlähtöaikaan voi käyttää pehmeää kumisukaa tai Furminator-harjaa, joilla saa kätevästi häädettyä irtokarvat. Säämiskällä silittämällä karvan saa kiiltämään kauniisti ja se poistaa myös sähköisyyttä.

Sanotaan, että erikoislaatuisen siamilaisen erottaa muista kissaroduista ummikkokin – ja vaikka silmät kiinni. Rodulla onkin laaja ääniskaala, joka ulottuu voimansa tunnossa olevan, leikkaamattoman kollipojan kutsuhuudosta kissaemon hellään kurinaan pennuilleen…ja kaikkea siltä väliltä! Voisi sanoa, että kun siamilainen ääntelee, sillä on asiaa! Jos on nälkä tai ihmiset ovat oven väärällä puolella, siamilainen kyllä kertoo mitä mieltä asiasta on. Jokaisella siamilaisella on oma yksilöllinen äänensä ja ”puhetapansa”. Pahimmat meluhaitat liittynevät lisääntymiseen ja juoksuaikoihin – kastraattilemmikin kanssa on paljon helpompaa.

Siamilainen on luonteeltaan utelias ja vilkas kissarotu. Äärettömän sosiaalista kissaa ei pidä jättää liian pitkäksi aikaa yksikseen ja se kaipaakin ihmisten lisäksi nelijalkaista seuraa. Ja jos seurana on toinen siamilainen, aina parempi. Yksinäinen siamilainen pitkästyy ja saattaa muuttua jopa apaattiseksi.
Tämän älykkään kissarodun edustajat rakastavat leikkimistä: ne jaksavat noutaa miltei loputtomiin heitettyjä leluja ja pyöritellä karvahiiriä parempaan talteen kaapin alle. Pienten pentujen ensimmäinen leikki on isojen kissojen hännän metsästys – leikki, joka muuten sallitaan vain noille kaikkein pienimmille kissoille.

Siamilaiset ovat elegantteihin linjoihinsa nähden usein vähän turhankin kaikkiruokaisia. Välillä herkut ovat kovin eksoottisia: meidän mummu-siamilaisen herkkua ovat tuoreet viinirypäleet kun taas nuorempi neiti villiintyy oliiveista! Pahimpien ahmattien ruokavaliota kannattaa tarkkailla, jotta kissa ei lihoisi liikaa.

Rauhaa ja järjestystä rakastavalle ihmiselle siamilainen saattaa olla liikaa. Meille, tälle rodulle sydämemme menettäneille, on itsestään selvää, että kaapin oven avatessa siellä samassa jo touhuavat sinisilmät pitkine nenineen tutkimassa. Myöskään suljetut ovet eivät ole ongelma tälle nokkelalle ja taitavatassuiselle kissalle. Siamilainen osallistuu perheensä kaikenlaisiin toimiin.
Riehakkaasta, joka paikkaan ehtivästä pikkupennusta kasvaa ajan mittaan älykäs lemmikki, joka kiintyy syvästi omaan perheeseensä. Yönsä siamilainen viettää mieluiten omistajansa kainalossa peiton alla.